Työpäivän aikana pystyt käsittelemään vaikean asiakkaan, muuttuneet suunnitelmat ja palaverin, jossa joku puhuu päällesi. Vastata asiallisesti, pitää ajatukset kasassa ja hoitaa tilanteen loppuun.
Kotona tiskipöydälle jätetty astia, eteisessä lojuva reppu tai nuoren tympeä vastaus saattaa silti kiristää tai jopa räjäyttää hermot sekunneissa. Hetken päästä sitä ihmettelee itsekin, miten ihmeessä töissä pystyy suhtautumaan paljon vaikeampiin asioihin rauhallisesti, mutta kotona reagoi niin voimakkaasti.
Tämä ristiriita ei tarkoita, että olisit töissä aidompi tai parempi versio itsestäsi. Se ei myöskään kerro siitä, että arvostaisit muita ihmisiä enemmän kuin omaa perhettäsi.
Usein työpäivä on päättynyt kalenterissa, mutta keho ei ole vielä ehtinyt mukaan.
Kutsun tätä ilmiötä sillä, että työpäivä tulee kotiin.
Työpäivän aikana säätelemme itseämme jatkuvasti. Keskitymme, joustamme, ratkaisemme ongelmia ja mietimme, miten sanomme asiat. Kannamme vastuuta omista tehtävistämme ja usein myös muiden työstä, aikatauluista tai tunnelmasta.
Jos työskentelet asiantuntijana, esihenkilönä tai johtajana, suuri osa päivän työstä voi olla sellaista, ettei sitä näe tehtävälistassa. Huomaat, kuka jäi keskustelussa sivuun, kuulet, mitä asiakas tai työkaveri ei sano suoraan, otat vaikean asian puheeksi jyräämättä ja teet silti päätöksiä.
Se on herkkää ja vahvaa johtamista. Mutta sekin vie voimia, vaikka olisit siinä hyvä ja työ tuntuisi merkitykselliseltä.
Kaikki tämä voi näyttää ulospäin tavalliselta työpäivältä. Kehossa päivä voi silti tuntua kiristyneinä hartioina, pinnallisena hengityksenä, levottomuutena tai tarpeena saada seuraavakin asia nopeasti hoidettua.
Kun sitten saavut kotiin, kuormitus ei katoa ulko-ovelle. Siellä odottavat uudet äänet, kysymykset, päätökset ja tekemättömät asiat.
Silloin eteisessä oleva reppu voi saada aikaan paljon suuremman reaktion kuin sellaisena päivänä, jolloin olet syönyt, pitänyt taukoja ja päässyt töistä ajoissa.
Kuvitellaan, että nuoren reppu on keskellä eteistä. Yhtenä päivänä nostat sen sivuun tai pyydät rauhallisesti nuorta siirtämään sen. Toisena päivänä pelkkä repun näkeminen saa koko kehon kiristymään.
Reppu on sama. Myös sääntö voi olla sama: tavarat kuuluvat omille paikoilleen.
Ero voi löytyä siitä, oletko väsynyt tai nälkäinen ja kuinka monta kertaa jouduit työpäivän aikana muuttamaan suunnitelmiasi, nielemään ärsytyksesi tai hoitamaan muiden tekemättä jääneitä asioita.
Pitkän päivän jälkeen mukana voi olla keskeneräinen työ, haastava keskustelu, liian lyhyt lounastauko, huoli seuraavan päivän tehtävistä ja monta pientä hetkeä, joissa jouduit vain jatkamaan eteenpäin.
Työn ja perheen tutkimuksessa käytetään käsitettä spillover. Se tarkoittaa sitä, että yhden elämänalueen kokemukset ja tunnetilat kulkeutuvat toiselle alueelle.
Kymmenen päivän päiväkirjatutkimuksessa seurattiin 103 työssäkäyvää pariskuntaa, joilla oli lapsia. Niinä päivinä, jolloin vanhemmat kokivat kuormittavia vuorovaikutustilanteita töissä, he raportoivat vähemmän myönteistä vanhemmuuskäyttäytymistä kotona. Äideillä työpäivän kuormitus liittyi myös kielteisempiin reaktioihin. Tutkimus PubMedissä
Toisessa päiväkirjatutkimuksessa seurattiin 174 äitiä ja heidän 9–17-vuotiaita lapsiaan. Työpäivän jälkeinen myönteinen mieliala oli yhteydessä myös nuorten parempaan mielialaan ja uneen. Tutkimus PMC-tietokannassa
Tutkimukset eivät tarkoita, että työpäivä automaattisesti määrää koti-illan suunnan. Ne osoittavat, ettei työ ja koti ole kehon näkökulmasta kaksi täysin erillistä maailmaa. Se, mitä päivän aikana tapahtuu, voi näkyä siinä, miten paljon meillä on illalla käytettävissä rauhaa, joustavuutta ja kykyä ottaa vastaan uusia vaatimuksia.
Työpäivän vaikutusta ei tarvitse yrittää poistaa yhdellä täydellisellä palautumisrutiinilla. Usein hyödyllisempää on rakentaa päivään muutama pieni kohta, joissa huomaat oman tilasi ennen kuin kuormitus purkautuu muihin.
Keskeneräiset asiat jäävät helposti pyörimään mieleen, vaikka työpäivä on jo ohi.
Kirjoita ennen läppärin sulkemista ylös yksi seuraava askel tärkeimmästä keskeneräisestä asiasta. Esimerkiksi: "Huomenna aloitan lähettämällä tämän viestin."
Silloin mielen ei tarvitse yrittää pitää tehtävää aktiivisena koko iltaa, jotta muistaisit palata siihen.
Tämän jälkeen voit todeta yksinkertaisesti: "Tämä jäi kesken, mutta tiedän, mistä jatkan."
Siirtymä ei vaadi pitkää harjoitusta. Kokeile 60 sekunnin välihetkeä autossa, bussissa, rappukäytävässä tai etätyöpisteellä.
Laske hartioita, irrota leuka yhteen pureutuneista hampaista ja puhalla muutaman kerran hitaasti ulos. Tunnustele samalla, jäikö työpäivästä kehoon kiirettä, ärtymystä tai levottomuutta.
Tarkoitus ei ole pakottaa oloa rauhalliseksi. Jo oman tilan huomaaminen voi estää sitä muuttumasta kotiovella jonkun muun syyksi.
Voit sanoittaa tilanteen näin:"Työpäivä päättyi, mutta huomaan, että mussa on vielä aika paljon kierroksia."
Jos huomaat olevasi täynnä ja joku pyytää heti apua, kysyy kyytiä tai vastaa ärtyneesti, kaikkea ei tarvitse ratkaista samalla sekunnilla.
Voit sanoa:"Mulla on vielä työpäivä vähän päällä. Tarvitsen kymmenen minuuttia ja palaan sitten tähän."
Oleellista on myös palata asiaan sovitusti. Silloin tauko ei tunnu nuoresta torjumiselta, vaan tapana huolehtia siitä, miten keskustelette.
Nuorta voi silti pyytää siirtämään repun tai puhumaan asiallisesti. Oman tilan huomioiminen ei poista rajoja. Se auttaa pitämään ne ilman, että repusta alkanut puhe jatku samalla tiskikoneeseen, puhelimeen, pyykkeihin, nuoren huoneeseen ja kaikkeen muuhun, mikä on jäänyt tekemättä.
Jos reagoit liian voimakkaasti, tilannetta voi korjata.
Voit sanoa esimerkiksi: "Reppu kuuluu laittaa paikalleen, mutta mun reaktio oli ihan liian iso. Mulla oli työpäivästä vielä kierroksia, eikä niitä olisi pitänyt purkaa suhun. Anteeksi."
Tässä ei peruta rajaa eikä selitellä käytöstä hyväksyttäväksi. Aikuinen ottaa vastuun omasta tavastaan toimia ja näyttää samalla, että hankalankin hetken jälkeen voi palata keskusteluun.
Nuorelle jää silloin erilainen jälki kuin tilanteesta, jossa vanhempi vain jatkaa iltaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Valitse näistä kolmesta kohdasta vain yksi:
Älä arvioi onnistumista sen perusteella, oletko koko illan rauhallinen. Huomaa ennemmin, tunnistitko työpäivän kuormituksen vähän aikaisemmin kuin tavallisesti.
Täydellinen vanhempi ei ole tämän tavoite. Jo se on edistystä, että huomaat tilanteen kerran ennen kuin ääni nousee tai pyydät kymmenen minuuttia ennen kuin vastaat.
Susanna Suomi on psyykkinen valmentaja, kahden nuoren äiti sekä Siinä välissä™ -median perustaja. Hän auttaa teinien vanhempia ymmärtämään, miten huoli, kuormitus ja hermoston reaktiot vaikuttavat tavallisiin tilanteisiin kotona – ja miksi työssä toimiva tapa ratkaista asioita ei aina toimi nuoren kanssa.
Susannan työssä huomio ei ole nuoren korjaamisessa, vaan siinä, miten vanhempi voi vahvistaa omaa rauhaansa, säilyttää yhteyden nuoreen ja vaikuttaa kodin tilanteisiin jo ennen kuin ne ehtivät kärjistyä.
Töissä toimintaa ohjaavat rooli, tehtävät ja ammatilliset odotukset. Samalla päivän aikana kertynyt kuormitus voi näkyä vasta paljon myöhemmin. Kotona vastaan tulee uusia vaatimuksia juuri silloin, kun keskittyminen, joustavuus ja fyysinen energia ovat jo vähentyneet.
Voimakkaat tunnereaktiot eivät yleensä synny vain jostain yhdestä hetkestä. Taustalla voi olla pitkä työpäivä, jatkuva kuormitus tai se, että oma palautuminen on jäänyt liian vähälle.
Työpäivää ei aina saa eikä tarvitsekaan poistaa mielestä kokonaan. Tee keskeneräiset asiat näkyviksi kirjoittamalla niiden seuraavat askeleet muistiin ja rakenna työn ja kodin väliin pieni, toistuva siirtymä. Jo minuutti voi auttaa huomaamaan oman tilan ennen seuraavaa roolia.
Ei, kun kerrot selkeästi tarvitsevasi pienen hetken ja palaat asiaan sovitusti. Lyhyt tauko voi olla vastuullisempi ratkaisu kuin keskustelu tilanteessa, jossa tiedät reagoivasi kaikkeen tavallista voimakkaammin.
Teini tulee koulusta, heittää repun eteiseen ja ottaa puhelimen käteen. Puhelin kulkee mukana välipalalle, sohvalle ja lopulta omaan huoneeseen. Vanhemmalle alkaa tulla tunne, että nuori on ollut koko päivän ruudulla – ja nyt pitäisi viimeistään sanoa jotain.
Nuori tulee koulusta, laskee repun eteiseen ja vastaa päivän kuulumisiin tutulla tavalla: "Ihan ok" tai murahtaa - tai ei vastaa yhtään mitään..
Ensimmäisen koulupäivän jälkeen nuori voi tulla kotiin innostuneena, pettyneenä, väsyneenä tai täysin hiljaisena. Näillä konkreettisilla lauseilla osoitat kiinnostusta ilman, että kotiovelle syntyy kuulustelu.
