• Miksi hermot menevät kotona helpommin kuin töissä?
• Miksi suutun lapselleni, vaikka en haluaisi?
• Miksi pinna palaa juuri työpäivän jälkeen?
• Miten kuormitus vaikuttaa siihen, miten reagoin kotona?
  
  
  

"Taas mä hermostuin."

Se tapahtuu usein paljon nopeammin kuin itse olisi halunnut. Esimerkkinä tilanne jossa työpäivä on ohi, olet ehkä ratkaissut vaikeita tilanteita, pitänyt palavereita ja kuunnellut muita tuntikausia. Sitten avaat kotioven.

Eteisessä odottaa kasa vaatteita, keittiössä tiskit levällään ja joku kysyy samaan aikaan, mitä tänään syödään.

Sitten tapahtuu jotain pientä. Joku jättää taas repun keskelle lattiaa, tai tiskikone on edelleen tyhjentämättä - ja yhtäkkiä huomaat hermostuvasi paljon isommin kuin itse haluaisit.

Hetkeä myöhemmin harmittaa ja tulee huono omatunto. Saatat jopa miettiä, miksi juuri kotona käy aina näin.

Moni vanhempi kantaa tästä yllättävän paljon häpeää. Ajattelee, että miksi sitä osaa olla rauhallinen töissä, joten kyllähän sitä pitäisi osata olla myös kotona.

Koti on usein se paikka, jossa päivän kuormitus näkyy ensimmäisenä

Keho reagoi ennen kuin mieli ehtii mukaan

Oletko joskus huomannut sanovasi jotain ihan muuta kuin piti? 

Mietit, miksi hermostuit noin paljon asiasta, joka ei oikeastaan edes ollut niin kovin suuri. Moni ajattelee noissa hetkissä, että pitäisi vain opetella hillitsemään itseään paremmin.

Vuosien aikana olen kuitenkin huomannut, kuinka reaktiot alkavat paljon aikaisemmin kuin ensimmäinen sana tulee ulos.

Keho tuntee ja huomaa kuormituksen ennen kuin mieli ehtii mukaan.

Jos päivä on ollut täynnä kiirettä, päätöksiä, vastuuta ja jatkuvaa toisten huomioimista, hermosto voi olla jo valmiiksi hyvin kuormittunut siinä vaiheessa, kun astut kotiin.

Silloin yksi pieni asia voi tuntua paljon suuremmalta kuin se tavallisesti tuntuisi.

Kyse ei ole siitä, että reppu eteisessä tai täyttämätön tiskikone olisi oikeasti päivän suurin ongelma.

Ne ovat usein vain viimeinen pisara. Ja kun tämän ymmärtää, omaa reaktiotaan alkaa katsoa vähän lempeämmin.

Ei hyväksyen kaikkea, mitä tuli sanottua, vaan ymmärtäen paremmin, mistä se reaktio lähti liikkeelle.

Pysähdy hetkeksi

Mieti viimeisintä hetkeä, jolloin hermostuit kotona.

Oliko kyse oikeasti siitä tilanteesta? Vai oliko taustalla jo pitkä työpäivä, kiire, huoli tai väsymys, joka oli kulkenut mukanasi koko päivän?

Muutos ei ala siitä, että yrität olla kärsivällisempi

Moni vanhempi tekee tässä kohtaa saman päätöksen: "Huomenna en hermostu."

Ajatus on hyvä ja todella inhimillinen.

MUTTA, ongelma on siinä, että pelkkä päätös ei yleensä riitä. Koska jos oma kuormitus on kasvanut päivä toisensa jälkeen, keho ei rauhoitu ja ala toimimaan uudella tavalla vain tahdonvoimalla.

Siksi en yleensä kysy ensimmäiseksi valmennettaviltani, miksi he ovat hermostuneet, vaan mieluummin: "Milloin olet viimeksi itse saanut hengähtää?"

Tämä muuttaa usein koko keskustelun. 

Koska sehän on usein juuri ne kaikkein tärkeimmät ihmiset, jotka herättävät myös kaikkein voimakkaimmat tunteet. Siksi kotona näkyy usein myös se kuormitus, jota olemme kantaneet mukanamme koko päivän.

Kun siihen yhdistyvät työn paineet, päätöksenteko ja loputon määrä pieniä asioita, oma jaksaminen alkaa väistämättä näkyä myös kotona.

Siksi rauhallisempi vanhemmuus ei ala siitä, että yrität muuttua toiseksi ihmiseksi, vaan siitä, että alat huomata kuormituksen vähän aikaisemmin kuin ennen. 

Ja se on taito, jota voi opetella.

Rauhallinen vanhemmuus ei tarkoita sitä, ettei hermot mene

Joskus ajatellaan, että hyvä vanhempi pysyy rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa.

En usko siihen. Enkä usko täydelliseen vanhemmuuteen, tai siihen, että kukaan jaksaa kohdata jokaisen päivän yhtä zen-fiiliksellä.

Kaikilla meillä (ihmisillä) on huonoja öitä, kiireisiä (työ)päiviä, pettymyksiä ja päiviä, kun oma kuppi on jo valmiiksi täynnä.

Siksi tavoitteena ei voi olla se, ettei hermot koskaan menisi.

Paljon tärkeämpää on oppia tunnistamaan oma kuormitus vähän aikaisemmin kuin ennen. Ja alkaa huomaamaan ne hetket, jolloin tarvitsee itse hengähtää.

Ja jos hermot joskus menevät, uskaltaa myös palata takaisin yhteyteen. Sekä nuoren että ensin myös itsensä kanssa.

Juuri siitä rakentuu turvallisuus.

Lopuksi

Jos kotona menee hermot paljon helpommin kuin muualla, ensimmäinen tunne on usein syyllisyys.

Toivon, että tämän tekstin jälkeen mieleen nousisi jotain muutakin. Ehkä pieni uteliaisuus - ja toivo, että entä jos kyse ei olekaan siitä, että on huono vanhempi? Mitä jos keho se siellä vaan yrittää kertoa, että olen kantanut liian paljon liian pitkään?

Jo pelkästään tämän kysymyksen itselle esittäminen voi muuttaa tapaa, jolla suhtaudut itseesi.

Ja usein myös siihen, miten seuraava keskustelu kotona alkaa.

Usein kysytyt kysymykset

Lue lisää aiheesta: