Vielä muutama vuosi sitten koulupäivän kuulumiset tulivat melkein itsestään. Automatkalla ehdittiin jutella kavereista, opettajista ja päivän tapahtumista ilman, että niitä tarvitsi erikseen kysyä.
Sitten jokin alkaa muuttua.
Vastaukset lyhenevät. Ovi sulkeutuu useammin. Huoneessa viihdytään pidempään.
Moni vanhempi huomaa siinä vaiheessa miettivänsä, onko kaikki hyvin.
Kun yhteisiä keskusteluja on vähemmän kuin ennen, mieli alkaa helposti täyttää hiljaisuuden omilla tulkinnoillaan. Onko kyse jostain, mitä kotona on tapahtunut? Eikö nuori enää halua viettää aikaa kanssamme?
Nämä ajatukset ovat hyvin tavallisia.
Todellisuudessa hiljaisuus ei kuitenkaan useinkaan tarkoita sitä, että yhteys olisi kadonnut. Joskus se kertoo vain siitä, että nuori harjoittelee olemaan vähän enemmän oma itsensä.
Murrosikä on täynnä ristiriitoja.
Nuori haluaa samaan aikaan enemmän omaa tilaa ja enemmän turvaa. Hän saattaa vetäytyä huoneeseensa tuntikausiksi, mutta toivoa silti, että joku huikkaa alakerrasta, milloin ruoka on valmista. Hän haluaa tehdä päätöksiä itse, mutta kaipaa edelleen tunnetta siitä, että kotona on turvallisia aikuisia, joiden varaan voi tarvittaessa nojata.
Siksi vetäytymistä kannattaa katsoa hetki uteliaasti ennen kuin tekee siitä johtopäätöksiä.
Onko nuori edelleen kiinnostunut kavereistaan? Lähteekö hän välillä mukaan yhteiseen tekemiseen? Tuleeko hän joskus itse juttelemaan, vaikka vain hetkeksi?
Nämä pienet hetket kertovat usein enemmän kuin kiinni oleva ovi.
Vanhemmalle sulkeutuva ovi näyttää helposti etääntymiseltä. Nuorelle se voi olla tapa säädellä omaa kuormitustaan.
Murrosiässä yhteys alkaa usein näyttää erilaiselta kuin ennen. Se ei välttämättä synny enää pitkistä iltakeskusteluista, vaan viiden minuutin automatkasta, yhteisestä kauppareissusta tai siitä, että istutte hetken samassa huoneessa ilman tarvetta täyttää hiljaisuutta puheella.
Ja usein juuri tässä kohtaa tarvitaan eniten kärsivällisyyttä.
Yksi kysymys nousee lähes aina esiin: mistä tietää, kuuluuko vetäytyminen tavalliseen murrosikään vai pitäisikö siitä huolestua?
Tähän ei ole yhtä tarkkaa rajaa. Siksi yksittäisen hetken sijaan kannattaa katsoa kokonaisuutta.
Jos nuori viihtyy paljon omassa huoneessaan, mutta käy edelleen koulua, tapaa kavereitaan, innostuu välillä harrastuksistaan tai tulee itse juttelemaan, vetäytyminen voi hyvinkin olla osa vaihetta, jossa hän rakentaa omaa itsenäisyyttään.
Huolta herättää enemmän se, jos moni asia muuttuu samaan aikaan. Nuori alkaa eristäytyä myös kavereistaan, aiemmin tärkeät asiat eivät enää kiinnosta, uni, ruokailu tai mieliala muuttuvat selvästi tai oma tunne vanhempana kertoo, ettei kyse ole enää pelkästä oman tilan tarpeesta.
Vanhemman huolta ei kannata koskaan vähätellä. Jos jokin tuntuu pitkään erilaiselta kuin ennen, asiasta on hyvä jutella esimerkiksi koulun, opiskeluhuollon tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Aina ei tarvitse tietää, mistä on kyse, vaan riittää, että ottaa huolen vakavasti.
Vanhemmat mittaavat helposti yhteyttä sillä, kuinka paljon kotona puhutaan. Murrosiässä yhteys alkaa kuitenkin usein näkyä aivan toisin.
Nuori ei välttämättä enää kerro päivän tapahtumia samalla tavalla kuin ennen. Silti hän saattaa istahtaa hetkeksi samaan huoneeseen, pyytää apua pieneen asiaan tai jäädä hengailemaan samaan tilaan ilman erityistä syytä.
Näitä hetkiä ei aina helposti huomaa, silti juuri niissä yhteys näkyy usein kaikkein selvimmin.
Olen huomannut tämän myös nuorten kommenteista sosiaalisessa mediassa. He eivät yleensä kirjoita kaipaavansa vanhempia, jotka kysyvät enemmän. Vaan paljon useammin he toivovat, että vanhempi pysyy lähellä ilman jatkuvaa painetta puhua tai suorittaa. Että saa tulla itse juttelemaan silloin, kun sanat löytyvät.
Se on tärkeä muistutus meille aikuisille.
Me mittaamme helposti yhteyttä sanojen määrällä. Nuori saattaa mitata sitä aivan toisella tavalla. Sillä, että olet edelleen siinä, ettet loukkaannu hiljaisuudesta, ettet katoa, vaikka nuori tarvitsee välillä omaa tilaa.
Yhteinen automatka. Koiralenkki. Kauppareissu. Hiljainen ilta olohuoneessa.
Niissä ei ehkä puhuta suurista asioista.
Silti juuri niissä rakentuu kokemus siitä, että yhteys on olemassa myös silloin, kun sanoja on vähän.
Kun nuori vetäytyy, ensimmäinen tunne on usein huoli.
Se kertoo yleensä yhdestä asiasta: siitä, että välität.
Silti sulkeutuva ovi ei useinkaan kerro koko tarinaa.
Murrosiässä nuori harjoittelee vähitellen irrottautumaan vanhemmistaan samalla, kun hän tarvitsee heitä ehkä enemmän kuin koskaan. Yhteys ei katoa, vaikka se muuttaa muotoaan.
Ehkä tärkeintä ei ole se, kuinka paljon nuori puhuu juuri tänään.
Vaan se, tietääkö hän, että olet edelleen lähellä silloin, kun hän jonain päivänä haluaa puhua.
Kun nuori vetäytyy omaan huoneeseensa, älä tee siitä vielä johtopäätöksiä.
Anna tilanteen olla ja mennä omalla painollaan, ja kun kohtaatte myöhemmin päivän aikana, älä yritä ensimmäiseksi saada keskustelua käyntiin.
Riittää, että olet tavalliseen tapaan läsnä. Jos yhteys syntyy, niin mahtavaa. Jos tilanne ei etene parempaan vielä tänään, sekin on ihan normaalia.
Vanhemmuudessa yllättävän moni tärkeä asia rakentuu vähitellen. Myös luottamus siihen, että nuori tulee luoksesi silloin, kun hän on valmis.
Kyllä. Murrosikään kuuluu usein lisääntynyt oman tilan tarve. Vetäytyminen ei yksin kerro siitä, että kaikki olisi huonosti.
Murrosiässä vetäytyminen kuuluu usein normaaliin kehitykseen ja kasvuun. Nuori tarvitsee omaa tilaa rakentaakseen vähitellen itsenäisyyttään. Vetäytyminen ei automaattisesti tarkoita, että kaikki olisi huonosti tai että yhteys vanhempaan olisi kadonnut.
Huolta kannattaa herättää erityisesti silloin, jos vetäytymisen lisäksi moni muukin asia muuttuu. Nuori eristäytyy myös kavereistaan, aiemmin tärkeät asiat eivät enää kiinnosta, uni tai ruokailu muuttuvat selvästi tai mieliala laskee pitkäksi aikaa.
Tärkeintä on välttää jatkuvaa painetta keskustella. Moni nuori avautuu helpommin tavallisen yhdessäolon aikana kuin silloin, kun hän kokee olevansa kuulusteltavana. Ole läsnä ja osoita, että olet käytettävissä silloin, kun hän on valmis puhumaan.
Useimmiten jatkuva kysely lisää painetta. Turvallisempi tapa on pitää yhteyden ovi auki ja tarjota mahdollisuuksia yhteisiin hetkiin ilman odotusta pitkästä keskustelusta.
Kaikki nuoret eivät käsittele ajatuksiaan puhumalla. Yhteys voi rakentua myös yhteisestä tekemisestä, tavallisista arjen hetkistä ja kokemuksesta, että vanhempi on aidosti läsnä silloin, kun häntä tarvitaan.
Ehdottomasti voi. Murrosiässä yhteys näkyy usein pieninä arjen hetkinä eikä pitkinä tai syvällisinä keskusteluina. Yhteinen automatka, kauppareissu tai hiljainen hetki samassa huoneessa voivat vahvistaa suhdetta yhtä paljon kuin pitkä keskustelu.
Ensimmäisen koulupäivän jälkeen nuori voi tulla kotiin innostuneena, pettyneenä, väsyneenä tai täysin hiljaisena. Näillä konkreettisilla lauseilla osoitat kiinnostusta ilman, että kotiovelle syntyy kuulustelu.
Monelle vanhemmalle arkeen paluu alkaa jo viikkoja ennen ensimmäistä koulupäivää, vaikka kalenterissa olisi vielä kesälomaa jäljellä.
