Vielä muutama vuosi sitten koulupäivän kuulumiset tulivat melkein itsestään. Automatkalla ehdittiin jutella kavereista, opettajista ja päivän tapahtumista ilman, että niitä tarvitsi erikseen kysyä.
Sitten jokin alkaa muuttua.
Vastaukset lyhenevät. Ovi sulkeutuu useammin. Huoneessa viihdytään pidempään.
Moni vanhempi huomaa siinä vaiheessa miettivänsä, onko kaikki hyvin.
Kun yhteisiä keskusteluja on vähemmän kuin ennen, mieli alkaa helposti täyttää hiljaisuuden omilla tulkinnoillaan. Onko kyse jostain, mitä kotona on tapahtunut? Eikö nuori enää halua viettää aikaa kanssamme?
Nämä ajatukset ovat hyvin tavallisia.
Todellisuudessa hiljaisuus ei kuitenkaan useinkaan tarkoita sitä, että yhteys olisi kadonnut. Joskus se kertoo vain siitä, että nuori harjoittelee olemaan vähän enemmän oma itsensä.
Murrosikä on täynnä ristiriitoja.
Nuori haluaa samaan aikaan enemmän omaa tilaa ja enemmän turvaa. Hän saattaa vetäytyä huoneeseensa tuntikausiksi, mutta toivoa silti, että joku huikkaa alakerrasta, milloin ruoka on valmista. Hän haluaa tehdä päätöksiä itse, mutta kaipaa edelleen tunnetta siitä, että kotona on turvallisia aikuisia, joiden varaan voi tarvittaessa nojata.
Siksi vetäytymistä kannattaa katsoa hetki uteliaasti ennen kuin tekee siitä johtopäätöksiä.
Onko nuori edelleen kiinnostunut kavereistaan? Lähteekö hän välillä mukaan yhteiseen tekemiseen? Tuleeko hän joskus itse juttelemaan, vaikka vain hetkeksi?
Nämä pienet hetket kertovat usein enemmän kuin kiinni oleva ovi.
Vanhemmalle sulkeutuva ovi näyttää helposti etääntymiseltä. Nuorelle se voi olla tapa säädellä omaa kuormitusta.
Yksi kysymys nousee lähes aina esiin: mistä tietää, kuuluuko vetäytyminen tavalliseen murrosikään vai pitäisikö siitä huolestua?
Tähän ei ole yhtä tarkkaa rajaa. Siksi yksittäisen hetken sijaan kannattaa katsoa kokonaisuutta.
Jos nuori viihtyy paljon omassa huoneessa, mutta käy edelleen koulua, tapaa kavereitaan, innostuu välillä harrastuksistaan tai tulee itse juttelemaan, vetäytyminen voi hyvinkin olla osa vaihetta, jossa hän rakentaa omaa itsenäisyyttään.
Huolta herättää enemmän se, jos moni asia muuttuu samaan aikaan; nuori alkaa eristäytyä myös kavereistaan, aiemmin tärkeät asiat eivät enää kiinnosta, uni, ruokailu tai mieliala muuttuvat selvästi tai oma tunne vanhempana kertoo, ettei kyse ole enää pelkästä oman tilan tarpeesta.
Vanhemman huolta ei kannata koskaan vähätellä. Jos jokin tuntuu pitkään erilaiselta kuin ennen, asiasta on hyvä jutella esimerkiksi koulun, opiskeluhuollon tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Aina ei tarvitse tietää, mistä on kyse, vaan riittää, että ottaa huolen vakavasti.
Me vanhemmat mittaamme helposti yhteyttä sillä, kuinka paljon kotona puhutaan. Murrosiässä yhteys alkaa kuitenkin usein näkyä vähän toisella tavalla.
Nuori ei välttämättä enää kerro päivän tapahtumia kuten ennen. Silti hän saattaa istahtaa hetkeksi samaan huoneeseen, pyytää apua pieneen asiaan tai jäädä hengailemaan samaan tilaan ilman erityistä syytä.
Näitä hetkiä ei aina helposti huomaa, silti juuri niissä yhteys näkyy usein kaikkein selvimmin.
Olen huomannut tämän myös nuorten kommenteista sosiaalisessa mediassa. He eivät yleensä kirjoita kaipaavansa vanhempia, jotka kysyvät enemmän. Vaan he toivovat, että vanhempi pysyy lähellä ilman jatkuvaa painetta puhua tai suorittaa. Että saa tulla itse juttelemaan silloin, kun sanat löytyvät.
Se on tärkeä muistutus meille aikuisille.
Kun nuori vetäytyy omaan huoneeseensa, älä tee siitä vielä johtopäätöksiä.
Anna tilanteen olla ja mennä omalla painollaan, ja kun kohtaatte myöhemmin päivän aikana, älä yritä ensimmäiseksi saada keskustelua käyntiin.
Riittää, että olet tavalliseen tapaan läsnä. Jos yhteys syntyy, niin mahtavaa. Jos tilanne ei etene parempaan vielä tänään, sekin on ihan normaalia.
Vanhemmuudessa yllättävän moni tärkeä asia rakentuu vähitellen. Myös luottamus siihen, että nuori tulee luoksesi silloin, kun hän on valmis.
Susanna Suomi on psyykkinen valmentaja, kahden nuoren äiti sekä Siinä välissä™ -median perustaja. Hän auttaa teinien vanhempia ymmärtämään, miten huoli, kuormitus ja hermoston reaktiot vaikuttavat tavallisiin tilanteisiin kotona – ja miksi työssä toimiva tapa ratkaista asioita ei aina toimi nuoren kanssa.
Susannan työssä huomio ei ole nuoren korjaamisessa, vaan siinä, miten vanhempi voi vahvistaa omaa rauhaansa, säilyttää yhteyden nuoreen ja vaikuttaa kodin tilanteisiin jo ennen kuin ne ehtivät kärjistyä.
Kyllä. Murrosikään kuuluu usein lisääntynyt oman tilan tarve. Vetäytyminen ei yksin kerro siitä, että kaikki olisi huonosti.
Murrosiässä vetäytyminen kuuluu usein normaaliin kehitykseen ja kasvuun. Nuori tarvitsee omaa tilaa rakentaakseen vähitellen itsenäisyyttään. Vetäytyminen ei automaattisesti tarkoita, että kaikki olisi huonosti tai että yhteys vanhempaan olisi kadonnut.
Huolta kannattaa herättää erityisesti silloin, jos vetäytymisen lisäksi moni muukin asia muuttuu. Nuori eristäytyy myös kavereistaan, aiemmin tärkeät asiat eivät enää kiinnosta, uni tai ruokailu muuttuvat selvästi tai mieliala laskee pitkäksi aikaa.
Tärkeintä on välttää jatkuvaa painetta keskustella. Moni nuori avautuu helpommin tavallisen yhdessäolon aikana kuin silloin, kun hän kokee olevansa kuulusteltavana. Ole läsnä ja osoita, että olet käytettävissä silloin, kun hän on valmis puhumaan.
Useimmiten jatkuva kysely lisää painetta. Turvallisempi tapa on pitää yhteyden ovi auki ja tarjota mahdollisuuksia yhteisiin hetkiin ilman odotusta pitkästä keskustelusta.
Kaikki nuoret eivät käsittele ajatuksiaan puhumalla. Yhteys voi rakentua myös yhteisestä tekemisestä, tavallisista arjen hetkistä ja kokemuksesta, että vanhempi on aidosti läsnä silloin, kun häntä tarvitaan.
Ehdottomasti voi. Murrosiässä yhteys näkyy usein pieninä arjen hetkinä eikä pitkinä tai syvällisinä keskusteluina. Yhteinen automatka, kauppareissu tai hiljainen hetki samassa huoneessa voivat vahvistaa suhdetta yhtä paljon kuin pitkä keskustelu.
Teini tulee koulusta, heittää repun eteiseen ja ottaa puhelimen käteen. Puhelin kulkee mukana välipalalle, sohvalle ja lopulta omaan huoneeseen. Vanhemmalle alkaa tulla tunne, että nuori on ollut koko päivän ruudulla – ja nyt pitäisi viimeistään sanoa jotain.
Nuori tulee koulusta, laskee repun eteiseen ja vastaa päivän kuulumisiin tutulla tavalla: "Ihan ok" tai murahtaa - tai ei vastaa yhtään mitään..
Ensimmäisen koulupäivän jälkeen nuori voi tulla kotiin innostuneena, pettyneenä, väsyneenä tai täysin hiljaisena. Näillä konkreettisilla lauseilla osoitat kiinnostusta ilman, että kotiovelle syntyy kuulustelu.
