Teini on jatkuvasti puhelimella – mitä vanhemman kannattaa ymmärtää?
Miksi nuoren sosiaalinen kuormitus ei enää lopu koulupäivään?
Luin eilen tarinan pojasta, joka pelasi baseball-ottelun. Ottelun jälkeen hän otti puhelimensa esiin ja huomasi, että sillä aikaa oli tullut yli 40 Snapchat-videota tytöltä, josta hän piti.
Ensimmäinen ajatus voisi olla, että onpa ihanaa. Joku halusi jakaa koko kokemuksensa juuri hänen kanssaan.
Mutta minä jäin miettimään jotain aivan muuta.
Miltä esimerkiksi itsestä tuntuisi avata puhelin pitkän päivän jälkeen ja huomata, että siellä odottaa kymmeniä viestejä, videoita ja keskusteluja? Että ennen kuin ehdit edes hengähtää, mieleen hiipii tunne siitä, että pitäisi katsoa, vastata ja pysyä mukana.
Ja tämä on monen nuoren perusarkea, jossa koulupäivä ei oikeastaan lopu enää siihen, kun koulun ovet sulkeutuvat.
Ennen päivän kuormitus jäi useammin kouluun
Kun oma sukupolveni tuli koulusta kotiin 80-90-luvuilla, päivä rauhoittui. Kaverit lähtivät omiin koteihinsa, eikä kukaan odottanut vastausta viiden minuutin sisällä. Jos joku halusi nähdä, hän soitti ovikelloa tai lankapuhelimeen. Välissä oli paljon hetkiä, jolloin sai olla ihan vain omien ajatustensa kanssa.
Nykynuoren arki näyttää tosi erilaiselta.
Koulu loppuu, mutta keskustelut jatkuvat. Luokkaryhmät jatkavat elämäänsä, Snapchat piippaa, joku lähettää videon, toinen odottaa vastausta ja kolmas ihmettelee, miksi viesti on luettu, mutta siihen ei ole vielä vastattu. Vaikka nuori olisi omassa huoneessaan, hän voi samaan aikaan olla keskellä kymmenien ihmisten sosiaalista maailmaa.
Ehkä juuri siksi kodin merkitys on muuttunut. Maailma kulkee nykyään nuoren mukana kaikkialle, mutta koti voi silti olla paikka, jossa hänen ei tarvitse olla koko ajan tavoitettavissa.
Puhelin pitää nuoren yhteydessä kavereihin. Koti voi pitää nuoren yhteydessä itseensä.
Koti ei kilpaile kavereiden kanssa
Murrosiässä kaverit ovat valtavan tärkeitä. Niin kuuluukin olla. Vanhemman tehtävä ei ole kilpailla niiden kanssa eikä yrittää saada nuorta viettämään enemmän aikaa perheen kuin ystävien seurassa.
Silti uskon, että kodin merkitys on juuri nyt suurempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin.
Puhelin pitää nuoren yhteydessä kavereihin. Se on tärkeä osa hänen sosiaalista maailmaansa. Mutta on asioita, joita yksikään sovellus ei pysty tarjoamaan: kokemusta siitä, että joku ilahtuu, kun tulet kotiin. Että joku katsoo sinua oikeasti silmiin, kuuntelee rauhassa tai huomaa silloinkin, kun ei ole mitään erityistä kerrottavaa.
Kun tällaisia kokemuksia kertyy arjessa riittävän paljon, nuoren ei tarvitse rakentaa koko tunnetta omasta arvostaan sen varaan, mitä puhelimen toisessa päässä tapahtuu juuri tänään.
Yksi vastaamaton viesti tai ulkopuolelle jääminen sattuu varmasti edelleen. Mutta ne eivät määritä yhtä voimakkaasti sitä, millainen ihminen hän kokee olevansa.
Ehkä juuri siinä on kodin syvin merkitys.
Se ei poista pettymyksiä eikä suojaa nuorta kaikelta, mitä kaverisuhteissa tapahtuu. Mutta se voi rakentaa alle jotain niin vakaata, ettei jokainen ulkopuolelta tuleva aalto heilauta koko perustaa.
Kun maailma vetää nuorta jatkuvasti johonkin suuntaan, annetaan kodin olla paikka, jossa ei tarvitse hetkeen todistaa mitään. Paikka, jossa ei tarvitse vastata heti, verrata itseään muihin tai miettiä, jäikö jostain paitsi.
Siellä nuori voi saada yhä uudelleen kokemuksen siitä, että hän on tärkeä ihan vain siksi, että on olemassa.
Kodin tärkein tehtävä ei ole vähentää nuoren ruutuaikaa, vaan vahvistaa sitä perustaa, jonka varassa nuori kohtaa myös digitaalisen maailman.
Ehkä tämä onkin tärkein kysymys
Lopulta en usko, että tärkein kysymys on, kuinka monta tuntia nuori viettää puhelimella.
Jään paljon mieluummin pohtimaan onko hänen elämässään paikka, jossa hänen ei tarvitse hetkeen olla kenellekään mitään?
Jos sellainen paikka löytyy, toivon, että se on koti.
Koti ei ole täydellinen, eikä sen tarvitsekaan olla. Sen pitäisi olla paikka, jossa saa välillä laskea selästään sen näkymättömän repun, joka täyttyy päivän aikana muiden odotuksista, viesteistä, vertailusta ja jatkuvasta tavoitettavissa olemisesta.
Kokeile tätä tänään
Valitse hetki, jolloin kumpikaan teistä ei tee mitään erityistä.
Ei kysymyksiä, ei neuvoja, ei puhelinta kädessä. Voitte juoda iltateetä, käydä koiran kanssa kävelyllä tai ajaa yhdessä kauppaan.
Jos keskustelua syntyy, hyvä tai jos ei synny, sekin riittää.
Tärkeintä on, että nuori saa kokemuksen siitä, ettei hänen tarvitse ansaita huomiotasi olemalla kiinnostava tai kertomalla jotain erityistä.
Usein kysytyt kysymykset
Onko normaalia, että teini viettää paljon aikaa puhelimella?
Kyllä. Puhelin on nuorelle ennen kaikkea sosiaalinen ympäristö. Mutta pelkästään ruutuaika ei vielä kerro, onko käyttö ongelmallista. Tärkeämpää on tarkastella, jääkö arkeen tilaa unelle, liikkumiselle, kasvokkaisille kohtaamisille ja palautumiselle. Entä millainen fiilis tulee jos puhelimen joutuu jättämään yllättäen/kokonaan pois?
Miten voin vähentää teinin puhelimen käyttöä ilman jatkuvaa riitelyä?
Yhteiset säännöt voivat auttaa jo pitkälle, mutta vielä tärkeämpää on rakentaa kotiin hetkiä, joissa puhelin ei ole kiinnostavin vaihtoehto. Yhteinen aika, läsnäolo ja kokemus nähdyksi tulemisesta vähentävät nuoren tarvetta olla jatkuvasti kiinni puhelimessa.
Miksi nuori reagoi niin voimakkaasti, jos puhelin otetaan pois?
Puhelimen kautta nuori pitää yhteyttä ystäviin ja kokee kuuluvansa ryhmään. Siksi puhelimen menettäminen voi tuntua myös sosiaalisen yhteyden menettämiseltä, ei vain laitteen pois ottamiselta.
Miten koti voi auttaa, jos nuori kokee jatkuvaa painetta somessa?
Koti ei voi poistaa sosiaalista painetta, mutta se voi tarjota vastapainon sille. Kun nuori kokee tulevansa kotona hyväksytyksi ja nähdyksi ilman suorittamista, ulkopuolisten odotukset eivät määritä yhtä vahvasti hänen käsitystään itsestään.