
Havinassa ei suoriteta,
vaan valjastetaan oma potentiaali tehokkaan palautumisen kautta
Havina syntyi vahvasta tahdosta auttaa suorittajia ja arjen tasapainoilijoita pääsemään eroon jatkuvasta suorittamisesta, stressistä ja hyväksynnän kaipuusta.
Meille on opetettu jo pienestä pitäen, että vain suorittamalla voi saavuttaa hyvää, kuten lepoa, lomaa, hyväksyntää ja kiitosta.
Jatkuva muutos ja epävarmuus aiheuttavat uudenlaisia haasteita ja vaativat uudenlaisia keinoja palautua ja ruokkia jaksamista.
Varmistaaksemme pysyvät tulokset, Havinassa tehdään kaikki toisin, ilman suorittamista ja ilman puskemista. Me emme pidennä entisestään pitkää tehtävälistaasi, vaan tuomme aidon palautumisen arjen rutiiniksi aivan uudenlaisella, aikataulutehokkaalla tavalla.
Stressi ja epätasapaino syntyvät kulttuurimme luomista paineista
Johtaessani ja coachatessani asiantuntiatiimejä yli 10 vuoden ajan Suomen johtavassa viestintätoimistossa, rahapelialalla sekä kokonaisvaltaisen kauneuden- ja terveydenalan korporaatioissa, näin läheltä miten muuttuva maailma ja kasvavat vaatimukset aiheuttavat epävarmuutta ja paineita.
Näin konkreettisesti, kuinka perinteiset itsensä kehittämisen ja stressin hallinnan metodit enää toimi.
Elin itsekin vuosikausia suorittaen usean roolin välillä: perheen hyvinvoinnista huolehtivana äitinä , tiukoista tavoitteista ja tiimin loistosta vastaavana johtajana. Mitä tahansa tein, tunsin riittämättömyyttä, paineita, ja voimistuvia stressin oireita ja ahdistusta.
Koin velvollisuudekseni yrittää olla mahdollisimman täydellinen, jotta voisin lunastaa paikkani tiukkoja normeja ja uskomuksia ihannoivassa yhteiskunnassamme.
Harmillisesti tämä harhainen pyrkimys aiheutti lopulta vuosikausien stressin oravanpyörän sekä lamaannuttavia sairasteluja ja oireita kuten:
-
jatkuvista sairasteluista, immuunipuolustuksen vajeesta
-
niska-hartiasäryistä
-
nukahtamishaasteista sekä yöheräilystä
-
keskittymishaasteista ja muistinongelmista
-
uupumuksesta ja ärtymyksestä
-
suoliston oireista ja ruoka-aineyliherkkyyksistä
-
heikosta itsetunnosta ja jatkuvasta epävarmuudesta
-
ajoittaisista työkyvyttömyydestä ollessani stressin oireiden kourissa
-
ja lopulta myös paniikkikohtauksista, jotka ilmenivät sosiaalisissa tilanteissa, kokouksissa, työmatkoilla - ja pahimmillaan jopa perheen lomamatkoilla
Oma paranemiseni sai sykäyksen stressin ja suorittamisen juurisyyn ymmärryksestä
Hain apua oireisiini, ja sainkin paljon helpotusta olooni lääkäreiltä, testeistä, mittauksista sekä erilaisista täydentävistä hoitomuodoista kuten vyöhyketerapiasta ja homeopatiasta sekä meditaatiosta, hengitysharjoituksista ja yinjoogasta.
Helpotus kesti kuitenkin aina vain hetken aikaa, ja lopulta ajauduin takaisin lähtöpisteeseen.
Ymmärtääkseni palautumisen ja rentoutumisen anatomiaa, aloin opiskelemaan mielen hyvinvointia tukevia metodeja kuten: Mentaalivalmennusta, NLP:tä (Neuro-Linguistic programming), TRE (Tension, Stress & Trauma Release Exercise) stressinpurkutekniikkaa, yinjoogaa, äänimaljarentoutusta, meditaatiota ja hypnoosia.
Opin, että kaikissa stressiä aiheuttavissa ongelmissa on juurisyynä usein
1. jo lapsuudessa syntyneet ajatus- ja toimintamallit
2. sekä nykyajan suorittamista ihannoiva kulttuuri
jotka saavat aikaan jatkuvan epävarmuuden ja riittämättömyyden.
Ja kuten olin huomannut aikaisemmin tiimieni kanssa, tähän ei auttanut irtiotto, hieronnat, viikonloput, lomat tai edes työpaikan vaihtaminen, vaan samat riittämättömyyden haasteet ja suorittamisen paineet seurasivat aina perässäni.
Aloitin työstämään haastettani kuuntelemalla hermostoa rauhoittavia ja alitajuntaa aktivoivia harjoituksia muutaman minuutin päivässä. Annoin itselleni luvan päästää irti kaikesta suorittamista, ja USKOMATONTA, mutta tuloksia alkoikin ilmenemään nopeasti!
Jatkoin harjoittelua ja viilasin harjoituksista itselleni sellaisia, että niitä oli helppo tehdä ja kuunnella kiireisenkin arjen ja stressin keskellä.
Lopulta pääsin irti tarpeesta suorittaa, saavuttaa ja stressata - tämän uudenlaisen, erityisen kevyen ja suoritusvapaan metodini avulla.

Kokemus lisää ymmärrystä ongelmasta
Toivuttuani henkisesti ja fyysisesti stressin aiheuttamista terveyshaasteista, otin tavoitteeksi varmistaa, että kaltaiseni uupuneet suorittajat saavat PARHAAN ja suorittamisesta vapaan metodin ja täyden tuen saadakseen pysyvän mielenrauhan.
Haluan todistaa metodillani, että nopeat ja pysyvät tulokset EIVÄT SYNNY suorittamisen tai teorian avulla - vaan harjoittamalla systemaattisesti YKSINKERTAISTA ja helppoa metodia, joka on testattu toimivaksi uudessa valmennuksessani.
Tukena työssäni hyödynnän yli 10 vuoden kokemusta pienten ja keskisuurten yritysten markkinointiviestintä- ja eCom-tiimien muutosjohtamis- ja esihenkilötehtävistä sekä mentaalivalmennusopinnoistani.
Olen nähnyt aitiopaikalta, millaisia ongelmia tulostavoitteinen, luovuutta vaativa työ aiheuttaa. Loputon tehtävälista, tiukat tavoitteet ja vastuu, sekä jatkuva luovuuden ja innovoinnin tarve luovat vaarallisen suotuisan tilan uupumiselle.
Kokemukseni erilaisista palautumisen metodeista, kuten Mentaalivalmennuksesta ja NLP:stä tukevat tavoitteellista etenemistä kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäviin, pysyviin tuloksiin.
Metodini yhdistää hermostoa rauhoittavat ja palauttavat sekä alitajuntaa aktivoivat harjoitteet yhteen.
Tällä täysin uudenlaisella metodilla saadaan valjastettua alitajunta työskentelemään hyvinvoinnin eteen (eikä sitä vastaan) . Tulokset syntyvät helposti vain kuuntelemalla, ja säilyvät pysyvästi.
Ymmärrän syvällisesti markkinoinnin ja viestinnän alojen jatkuvan muutokseen, paineisiin ja epävarmuuteen liittyviä haasteita. Olen itsekin kokenut ne 10 vuoden urallani markkinoinnin ja verkkoliiketoiminnan johtotehtävissä.
Kasvatan osaamistani jatkuvasti erilaisissa valmennuksissa ja koulutuksissa, ja viimeisimmät opintoni resilienssistä ja työhyvinvoinnista voit nähdä alla.
Olen kasvattanut osaamistani yli 10 vuoden markkinoinnin ja verkkoliiketoiminnan johtamisen tehtävissä hyvinvointialalla sekä lukuisissa valmennuksissa ja koulutuksissa, joista viimeisimmät alla
2023
Psyykkinen valmentaja
Aloitin Psyykkinen valmentaja -koulutuksen päivittääkseni tietoa ja laajentaakseni mentaalivalmennuksen osaamista sekä saadakseni viimeisimmän tiedon, teorian ja työkalut psyykkisestä- ja mentaalivalmennuksesta.
2022
NLP Perusteet
NLP Master Practitioner
Business NLP
Alkujaan hakeuduin opiskelemaan neurolingvistista ohjelmointia eli NLP:tä ymmärtääkseni mielen toimintaa entistä syvemmin. NLP:n, tavoitteena on parantaa ajattelu-, tunne- sekä vuorovaikutustaitoja, joista olen kokenut suurinta hyötyä sekä johtamis- että valmentajan työssäni. Metodi hyödyntää useita erilaisia tekniikoita ja malleja.
2022
Yinjoogaohjaaja perusteet
Yoga Alliance Accredited (YACEP)
Täydensin yli 6 vuoden yinjoogan aktiivista harjoittelua kouluttautumalla yinjoogaohaajaksi. Yin on erittäin tehokas sekä kehoa että mieltä palauttava harjoitus, joka syvärentouttaa, rauhoittaa ja uudistaa. Yinjooga ammentaa taustaa kiinalaisesta lääketieteestä, faskia-anatomiasta ja taolaisesta filosofiasta.
2021
Meditaation perusteet
Hypnoosin perusteet
Meditaatio ja hypnoosi toimivat yksinkertaisina sisäänpäin kääntymisen väylinä oman voiman ja sisäisen rauhan äärelle. Opinnot syvensivät ymmärrystä siitä, miten voin tukea niiden avulla myös asiakkaideni kokonaisvaltaist ahyvinvointia.
2021
Äänimaljarentoutus I - IV
Sointukylpy
Suomen Peter Hess Instituutti
Matkani kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin syveni aloittamalla Peter Hess äänimaljarentoutus-opinnot. Äänimaljarentoutus on kokonaisvaltainen kokemus, joka vaikuttaa hermostoon, lihaksiin sekä mielen palautumiseen ja voimaantumiseen.
Olemmeko jo verkostoituneet?
Verkoistuidun mielelläni kanssasi, joten laitathan kontaktipyynnön Linkedinissä
Tervetuloa seuraamaan Havinaa somessa:
